Kaksi yötä ja olen ehkä hieman viisaampi, ehkä. Olen pystynyt melko hyvin syrjäyttämään ajatukset tähän ja pyrkinyt vain hoitamaan itseäni ja keskittymään arkeen. Päätin etten anna periksi tuli mitä tuli.

Tehtyäni aamun hommia huomaan olevani uupuneempi kuin normaalisti. Jos kyse ei ole syövästä niin terveys remppa on edessä joka tapauksessa. Mutta tuohon alkuun palatakseni. Eilen illalla sen tajusin ja päätin, että kaikki ne hetket mitä elän, on minun hetkiäni ja elän ne niin hyvin kuin vain voin. Kesti tämän tai huomisen tai 10 vuotta tai enemmänkin. Jokaisen tulisi ajatella niin. Voihan olla, että kuolen jo huomenna kolarissa tms. Haluan sanoa, muistakaa -että kyseessä on teidän elämänne. Uskaltakaa tehdä rohkeita päätöksiä ja luottakaa siihen, että elämä kantaa ninkauan kun tehtävä täällä on täytetty ja aika on mennä eteenpäin. Näin minä olen ajatellut pitkään, mutta omalle kohdalle sairauden uhkan tullessa se taas hetkeksi hukkaantui. Nyt tarvitaan sitä kuuluisaa suomalaista sisua :)